Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Uudelleen käsityöt löytänyt 30+ vaimo, yhden lapsen äiti ja yhden koiran emäntä esittelee enemmän ja vähemmän onnistuneita käsitöitään
Arkisto
2008
12.03.2008 - 21:52

Olen nuorempana ollut hyvinkin innokas käsitöiden tekijä, mutta tässä opintojen ja kaikenmoisten kiireiden myötä harrastus on jäänyt. Viime joulun alla tein kälyilleni joululahjaksi sukat ja langolleni huovutetut lapaset, ja siitä se jotenkin taas lähti... Mieheni "kinusi" myös itelleen villasukat, ja sitten neuloin vielä yhdet naistenkokoiset 7-veljeksistä vyötteen ohjeella.

Niille en vielä ole keksinyt käyttöä, joten ehkä ne päätyy ensi jouluna pukinkonttiin tai jotain.

Pirkka- tai Yhteishyvä-lehdessä oli tässä jossain kuussa lapasohje Novitan Mambo -langoilla, ja sitähän piti myös kokeilla.

Lanka on niin hillittömän paksua, että taisivat valmistua parissa illassa jopa meikäläiseltä. Paitsi tietysti se päättely... Noillekaan ei vielä ole löytynyt käyttäjää.

Viimeksi valmistui hiihtoloman aikana itelleni Suuren Käsityölehden 9/2007 numerossa ollut bolero, johon tuli Novitan Teddy- ja Tango-lankoja.

En viimeistelyvaiheessa enää malttanut lukea ohjetta enkä edes katsoa lehden kuvaa, joten tulin tehneeksi nyörien päähän pallot Tango-langasta, vaikka ohjeen mukaan olisi pitänyt tehdä tupsut Teddystä. Oma ratkasuni ei taida olla erityisen onnistunut (tupsuista on lähtenyt aika paljon ohuita lankoja), joten saatan vielä tehdä ne uudet tupsut. Bolero ei myöskään näköjään sovi erityisen hyvin farkkujeni ja noin löysän paidan kanssa, pisteenä hirveän i:n päälle vielä tuo kännykkäkotelo. ;-) Vetäsinkin sen vaan päälleni kuvaamista varten. Tänä "talvena" ei hirveästi ole tarvinnut tuollaista lämmintä neuletta.

Nyt on työn alla siskonlikalle neuletakki Nalle-langasta. Ensimmäinen hiha on suunnilleen puolessavälissä, mutta siinä riittää sitten vielä viimeistelytöitä itse neulomisen jälkeenkin. No, tytön synttärit on vasta ens kuussa, joten eiköhän se siihen mennessä valmistu.